Tämän lisäksi lapset kertovat itseään kiinnostavista asioista ja tuovat esiin näkökantojaan ajankohtaisista aiheista. Lapset ovat itse suunnitelleet sivuja lapsiasiavaltuutetun toimiston ja Jyväskylän yliopiston Agora Centerin yhteistyöhankkeessa.

Sivusto tukee lasten keskinäistä keskustelua sekä mielipiteiden välittämistä lapsiasiavaltuutetulle. Sivuille toivotaan mukaan paljon aktiivisia koululuokkia ja muita lapsiryhmiä keskustelemaan ja osallistumaan. Myös aikuisten kannattaa tutustua sivuihin.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan mukaan aikuiset voivat lapsia kuuntelemalla oppia lasten arvojärjestyksestä ja siitä, mistä lasten arkinen hyvinvointi muodostuu. - Lasten mielipiteiden kuuleminen antaa lapsille kokemuksen siitä, että heitä ja lapsuutta arvostetaan, Aula lisää.

YLE Uutiset Lasten sivut