Kollajan kiistellyn patoaltaan rakentaminen edellyttää koskiensuojelulain muuttamista. Pohjolan Voima vaatii altaan rakentamista ja tekee parhaillaan rakennustyöstä ympäristövaikutusten arviointia.

Myös keskustan ja kokoomuksen piiristä on kuulunut rakennushanketta puoltavia ääniä. Toisaalta Iijoen suojelemiseksi on noussut vahva kansanliike.

Tiilikaisen mukaan hallituksessa on sovittu, että hallituspuolueiden tulee olla suurista rakennushankkeista yksimielisiä.

YLE Uutisten haastattelussa Tiilikainen kertoo myös, että ympäristöministeriö pyrkii kasvattamaan tuntuvasti Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelman Metson määrärahoja. Kun nyt käynnissä olevat, lähinnä EU-vetoiset suojeluohjelmat saadaan valmiiksi, ministeriö aikoo säilyttää saman määrärahojen tason, mutta suunnata ne Etelä-Suomen metsien suojelemiseen.

Tiilikaisen mukaan vapaaehtoisen suojelun ohjelmiin käytettäisiin vuodesta 2009 alkaen kymmeniä miljoonia euroja, kun tällä hetkellä uusia suojelukohteita hankitaan vain muutamilla miljoonilla vuodessa. Uusien suojelumetsien hankintaan käytetään toistaiseksi vain Metsähallituksen metsien myynnistä saamia tuloja.

Ensi viikolla Itämeren suojelun osalta järjestetään tärkeä kokous Puolan Krakowassa. Itämeren rantavaltioiden ympäristöministerit päättävät Suomen aloitteesta, voidaanko maille luoda ravinnepäästökiintiöt. Itämeren suojelukomission Helcomin piirissä on tehty järjestelmä, jonka mukaan Itämeren rantavaltiot saisivat päästää Itämereen vain tietyn määrän ravinteita.

Kimmo Tiilikaisen mukaan kiintiöiden avulla Itämereen päätyvien ravinteiden määrää voitaisiin vähentää olennaisesti, jos järjestelmä vain hyväksytään. Tiilikainen arvioi, että esimerkiksi fosforipäästöt voisivat vähentyä kymmeniä prosentteja, joskin yli kymmenen vuoden aikataululla.

YLE Uutiset