Taloudellisesta vahingosta valtiolle lankesi korvattavaa 20 000 euroa sekä henkisestä kärsimyksestä 50 000 euroa. Lisäksi valtio joutuu korvaamaan Rusin 80 000 euron oikeudenkäyntikulut korkoineen. Rusin lakimieskuluina korvataan 25 733,15 euroa. Rusi vaati puolta miljoonaa, koska Suojelupoliisi epäili häntä törkeästä vakoilusta, mutta valtionsyyttäjä päätti jättää syyttämättä. Valtion asianajaja Aarno Arvela ei vielä osaa sanoa, tyytyykö valtio päätökseen vai valittaako siitä. Hänen mukaansa hänen on vielä tutustuttava perusteellisesti käräjäoikeuden päätöksen perusteluihin. "Kysymyksessä tuottamuksellinen menettely" Rusin mielestä Suojelupoliisi aloitti viisi vuotta sitten perusteettoman tutkinnan vakoiluepäilyistä. Supo on epäillyt Rusin vakoilleen DDR:n hyväksi. Valtio on korostanut, että epäilyt olivat aiheellisia. Käräjäoikeuden kansliapäätöksen vahingonkorvausvelvollisuusperusteissa todetaan, että Alpo Rusin rikosepäilyä koskeva tieto on alun perin ollut lähtöisin Suposta. Rusia koskeneesta esitutkinnasta ovat olleet tietoisia asian tutkintaan liittyneet henkilöt Supossa, valtionsyyttäjä Rautakoski, poliisiylijohtaja Naulapää, sisäasiainministeri Itälä, pääministeri Lipponen, tasavallan presidentti Halonen, presidentti Ahtisaari, ulkoasiainministeri Tuomioja, Keskustapuolueen puheenjohtaja Aho, ulkoasiainneuvos Suomi ja valtiosihteeri Antti Satuli. Käräjäoikeus on katsonut, että joku mainituista henkilöistä, jonka tiedossa on ollut salassapitonormin alaista tietoa, on rikkonut salassapitovelvollisuuden, jolloin tieto on vuotanut julkisuuteen. Kysymyksessä on jonkun henkilön tuottamuksellinen menettely. Korvattavaa valtiolle määrättiin tietovuodon lisäksi perusoikeusloukkauksesta. Tässä on perusteluna oikeusministeri Koskisen lausuma. "On todettu, että juuri törkeään vakoilurikokseen ei löytynyt näyttöä, mutta sen sijaan kylläkin sinänsä lainvastaisesta toiminnasta", mitä oikeus piti syyttömyysolettaman vastaisena. Oikeuden mukaan lausunto lisäsi valtion korvausvelvoitteita.

Muilta kuin tietovuodon ja perusoikeusloukkauksen osilta kanne hylättiin.