Lipponen sanoi YLEn Lauantaiseura-ohjelmassa, että pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ansaitsevat täyden tuen toiminnalleen myös eduskunnalta.
Lipposen mukaan etenkin Anttila on hakenut hartiavoimin kompromissia tukiratkaisussa. Lipponen muistuttaa, että Etelä-Suomen kansallinen 141-tuki oli alun perin sovittu väliaikaiseksi tueksi, joten kompromissiratkaisu on nyt pakko saada aikaan.
Lipponen tyrmää näkemykset siitä, että Suomen pitäisi kytkeä yhteen EU:n perussopimuksen hyväksyminen ja tuen jatkuminen. Lipposen mielestä Suomen ei pidä vaarantaa rakentavaa EU-politiikkaansa, vaan nyt on haettava kansallista yhtenäisyyttä ja pyrittävä vaikuttamaan aktiivisesti EU:ssa mahdollisimman hyvän ratkaisun aikaan saamiseksi.
Lipponen muistuttaa, että EU:ssa ollaan tekemässä paljon suurempiakin Suomea koskevia päätöksiä kuin 141-tukiratkaisu. Hänen mukaansa Suomen olisi vaikutettava nyt etenkin energiakysymyksissä, jotta maamme saisi kohtuullisen kohtelun. Esimerkiksi liian kovat vaatimukset uusiutuvan energian lisäämiseksi on pyrittävä estämään.
Lipposen mielestä Suomen olisi saatava etenkin ydinvoiman hyödyntämisestä etua eikä rangaistuksia.
Lipponen kommentoi myös Ruotsin entisen pääministerin Göran Perssonin muistelmia, joiden mukaan Persson olisi pelännyt Lipposta Cardiffin EU-huippukokouksessa kymmenen vuotta sitten. Persson kuvaa muistelmissaan kireää kohtausta vessajonossa, mutta Lipponen ei myönnä muistavansa tapahtumaa.
Lipposen mukaan hän ja Persson ovat hyviä kavereita, vaikka erimielisyyksiäkin on heidän välillään ollut.
- Minä tietenkin olen ollut oikeassa, Lipponen muikisteli.