Muiden muassa eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) ja keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ovat vaatineet ainakin ratifioinnin jarruttamista siihen saakka, kunnes tuen jatkosta saadaan takeet.
Vanhanen on taustakeskusteluissa puolustautunut nojaten eduskunnan EU-valiokunnan eli suuren valiokunnan kantaan. Vanhasen sanotaan selittäneen, että valiokunta olisi viime keskiviikkona päättänyt, että toisiinsa kuulumattomia asioita ei pidä kytkeä yhteen. Vanhanen oli ollut kuultavana valiokunnan kokouksessa.
Valiokunnan pöytäkirjan mukaan tällaista ehtoa ei kuitenkaan asetettu. Paikalla olleet sen sijaan kertovat, että pikemmin pääministerille oli annettu mahdollisuus "koplaukseen".
Keskustelu "koplaamisesta" oli virinnyt jo ennen suuren valiokunnan kokousta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa, joka niin ikään käsitteli aihetta viime keskiviikkona. Asian oli ottanut esille kokoomuksen Kimmo Sasi.
Kuvausten mukaan ulkoasiainvaliokunnassa oli käyty tiukka keskustelu, jonka yhteydessä Vanhanen olisi ilmoittanut, että hän ei "koplaa", koska sellainen ei ole kuulunut Suomen vakiintuneisiin toimintatapoihin.
Valiokunnan keskustelu oli huipentunut Sasin todettua, että Suomen toimintatavat selvitetään sen jälkeen, kun 141-tuen lopputulos tiedetään. Sasi oli saanut Vanhasen sydämistymään sanomalla lisäksi, että myös pääministerin toiminta arvioidaan tässä yhteydessä.
Pääministeri on pannut kohtalonsa peliin myös ihan itse. Vanhasen sanotaan todenneen läheisilleen, että mikäli 141-tukineuvottelut epäonnistuvat, hän ja maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) eivät voi jatkaa.
Anttila: Tukikysymys ei ratkea ennen ensi viikkoa
Etelä-Suomen maatalouden 141-tuen kohtalo ei ratkea ennen ensi viikkoa, arvioi maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.
Anttila totesi EU:n maatalousministerikokouksessa Luxemburgissa, että aikataulusyistä hän ei pääse neuvottelemaan tuesta maatalouskomissaari Mariann Ficher Boelin kanssa kokouksen yhteydessä.
Tuen teknisistä yksityiskohdista saavutettiin sopu viime viikolla, mutta keskeisimmät asiat eli tuen taso, alenemisen vauhti ja kesto ovat yhä auki.