Keskustapuolueen verkkolehti Apila kertoo, että Leppä kirjoittaa olevansa huolissaan Ruotsin hallituksen suhtautumisesta Suomelle elintärkeän tuen jatkoon.
Leppä muistuttaa ruotsalaisia siitä, että Suomessa viljelyolosuhteet ovat ankarammat kuin Ruotsissa, missä 90 prosenttia maataloustuotteista tuotetaan Suomen eteläpuolella.
Ruotsissa ei ole myöskään sotahistoriasta johtuvaa taakkaa maatalouden rakenteessa, Leppä kirjoittaa. Hän vetoaakin, ettei Ruotsi vastustaisi EU-komissiossa Suomen esitystä tuen jatkamisesta.
Leppä myös muistuttaa, että liittyessään Euroopan Unioniin Suomi sai oikeuden kansalliseen maataloustukeen vakavien vaikeuksien torjumiseksi. Nykyinen tukipäätös, joka sallii Suomen maksaa viljelijöilleen kansallista maataloustukea, on voimassa tämän vuoden loppuun.
Ruotsin maatalousministeri vaati kuluneella viikolla, että Etelä-Suomen kansallinen tuki on lopetettavaa.