Esittelijäneuvos Risto Hiekkataipaleen mukaan oikeuskansleri ei ole ottanut kantaa Lindénin poikkeukselliseen äitiyslomaan päinvastoin kuin mitä ministeriön tiedotteessa annetaan ymmärtää.

Sen sijaan virasto on hienovaraisesti neuvonut Lindéniä pyytämään vapautusta valtioneuvostosta samalla tavalla kuin ministeri Paula Lehtomäki (kesk.) on tehnyt aloittaessaan äitiyslomansa.

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi torstaisessa tiedotteessaan, että Lindénin työaikajärjestelyjen puitteissa toteutettavaan äitiyslomaan olisi päädytty oikeuskanslerilta pyydetyn selvityksen perusteella. Tiedotteessa todettiin, että Lindén viettää seuraavien viikkojen ajan mahdollisimman paljon aikaa adoptiotyttärensä kanssa kotona Oulussa.

Vanhanen puolustaa järjestelyä Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) puolustaa Lindénin tilapäisiä työjärjestelyjä. Vanhanen korostaa, että kyse on lähinnä seuraavista muutamista viikoista, eikä kaikkia tehtäviä hoideta tänäkään aikana pelkkänä etätyönä, vaan myös virastosta käsin. - Ministerillä pitää olla mahdollisuus tällaisessa tilanteessa muuhunkin kuin siihen, että hänen pitäisi pyytää eroa ministerin tehtävästään, jos pieni lapsi tulee perheeseen. Se järjestely on varmasti sellainen, että se täyttää kaikki pykälät, Vanhanen sanoi YLE Uutisille. Lindén hoitaa ministerintehtävää etätyönä ja on osan ajasta vuosilomalla, jolloin ministerin tehtäviä hoidetaan sijaisjärjestelyin. Hän nostaa koko ajalta täyttä ministerinpalkkiota. - Ministeri Lindénillä on täysi tukeni takana. Olen tiennyt tästä järjestelystä etukäteen, että tällä tavalla hän hakee edellytyksiä olla myös lapsensa kanssa, ja tuen häntä täysin, Vanhanen sanoi. Ministeriön tiedotteessa kerrottiin niin ikään, että menettely olisi sama kuin aiemmin vastaavissa tilanteissa, kun Keskustan ministerit Eeva Kuuskoski ja Hannele Pokka 1990-luvulla olivat äitiyslomilla. Kuuskoski piti alle kuukauden ja Pokka kaksi kuukautta äitiyslomaa sijaisuusjärjestelyjen avulla. Esittelijäneuvos Hiekkataipaleen mukaan ministeriön tiedotteessa kuvaillaan virheellisesti oikeuskanslerinviraston näkemyksiä. Hiekkataipale on laatinut selvityksen, johon ministeriö viittaa tiedotteessaan. YLE Uutiset pyysi kopion viraston selvityksestä. Elokuun alussa laaditussa selvityksessä ei oteta suoraan kantaa Lindénin menettelyn oikeellisuuteen, sillä ministereiden äitiyslomista ei ole yksityiskohtaisia säännöksiä. Aiemmat tapaukset tulkittiin vanhentuneiksi Selvityksestä kuitenkin ilmenee, että Kuuskosken ja Pokan äitiyslomia ei voida enää pitää ennakkotapauksina, sillä ne tapahtuivat ennen Suomen EU-jäsenyysaikaa. Unionijäsenyys on muuttanut ministerin tehtävän luonnetta siten, että osa-aikainen ministeriys ei oikeuskanslerinviraston näkemyksen mukaan käy enää päinsä. Viime vuosina on omaksuttu käytäntö, jonka mukaan ministerille voidaan myöntää ero ja määrätä hänen tilalleen uusi ministeri tietoisena siitä, että kysymys on faktisesti tilapäisestä vapauttamisesta valtioneuvoston jäsenyydestä esim. äitiysloman perusteella, viraston selvityksessä todetaan. Lehtomäki on pyytänyt ensi kerran 2005 ja uudelleen tällä viikolla vapautusta ministerin tehtävästä. Tasavallan presidentti vapautti Lehtomäen valtioneuvoston jäsenyydestä tänään perjantaina. - Valtioneuvoston jäsenen osa-aikaiselle työskentelylle on [...] vaikea löytää ministerin tehtävien käytännön hoidon ja ministerin oikeudellisen aseman ja -vastuun toteutumisen kannalta käyttökelpoista ja oikeudellisesti kestävää toteuttamistapaa, oikeuskanslerinviraston selvityksessä todetaan. YLE Uutiset