Apu toimitetaan Afganistaniin YK:n pakolaisohjelman, YK:n lastenrahaston ja Maailman elintarvikeohjelman kautta. Suomen myöntämillä varoilla rakennetaan esimerkiksi suojia pakolaisille ja toimitetaan heille ruokaa.
Väyrysen mukaan Suomi aikoo lisätä osallistumistaan kriisien ennalta ehkäisemiseen ja rauhanprosessien tukemiseen kehitysyhteistyömäärärahojen suomien mahdollisuuksien mukaan.
Sotilaallisissa kriiseissä kehitysyhteistyön edellytyksen ovat Väyrysen mukaan heikot, ja niiden yhteydessä osallistumisen taso ja tapa on harkittava tarkkaan. Väyrysen mukaan Afganistanin tapaisten valtioiden kohdalla humanitaarinen apu onkin tällä hetkellä kehitysapua parempi vaihtoehto.
Tähän ajatteluun perustuu Väyrysen mukaan hallituksen päätös Suomen osallistumisesta Afganistanin kriisin ratkaisemiseen: kehitysyhteistyöstä tehdään perusteellinen arviointi, jonka pohjalta tulevan yhteistyön taso ja kohdentaminen ratkaistaan.