Toiminnassa on siis Väyrysen mielestä erkaannuttu vuoden 1992 Rion sopimuksesta, joka luo tiiviin yhteyden köyhyyden poistamisen ja ympäristönsuojelun välille. Jopa YK:n vuosituhattavoitteissa köyhyyden poistaminen korostuu liikaa, Väyrynen sanoo.
Ministeri ei hyväksy myöskään ympäristöhallinnossa viime aikoina vallinnutta ajatusta, että kehitysavun kohdemaiden määrää olisi supistettava.
Väyrysen mielestä avun antajalla on oltava avara näkemys kohdemaista, jos tiettyihin teemoihin, kuten metsiin halutaan keskittyä. Metsä on Väyrysen ajatuksissa tärkeä kohde, koska metsätaloutta tukemalla kohennetaan ympäristöä, sitä kautta kestävää kehitystä ja edelleen kasvua ja vaurautta.
Suomalaisesta maaseutupolitiikasta mallia Väyrynen ei ymmärrä suoraan hallituksille myönnettyä budjettiapua, jota Suomikin antaa eräille kohdemaille. Yksi politiikan kehittämisen kohde voisi Väyrysen mukaan olla suomalaisen maaseutu- ja aluepolitiikan vieminen kehitysmaihin. Tällä tavalla ihmisiä autettaisiin pysymään maaseudulla, eikä heidän tarvitsisi muuttaa kaupunkien slummeihin. Väyrysen ajatukset ovat lehden mukaan omiaan nostattamaan riitaa kokoomuksen kanssa. Kokoomus haluaisi keskittää paljon Suomen kehitysyhteistyörahoista Afganistaniin. Väyrysen mielestä nykytaso riittäisi, paitsi että pakolaisongelman estämiseksi humanitaariseen apuun voisi panostaa enemmän. YLE Uutiset