Sanomalehti Kalevan haastatteleman Väyrysen mukaan varsinaisia linjaristiriitoja hallituspuolueiden välillä ei ole, mutta hän näkee epäselvyyksiä siinä, kuinka keskustan ja kokoomuksen linjat sovitetaan yhteen.

- Nyt tarvitaan ulkopoliittisen linjan selkiyttämistä ja ennen muuta päähallituspuolueiden, keskustan ja kokoomuksen johtajilta linjavetoja siitä, mitä Suomen ulkopolitiikka tulee lähikausina olemaan, Väyrynen vaatii.

Eniten eriäväisyyksiä Väyrynen näkee Yhdysvaltain-linjan suhteen.

- Eniten on eriäviä näkemyksiä ja haluttu myös tehdä eroja Yhdysvaltain suhteen. Kokoomus on ollut siinä hyvin aktiivinen. Se on sinänsä eräänlainen valinta varsinkin, kun tietää, miten epäsuosittua George Bushin politiikka tällä hetkellä on, Väyrynen sanoo.

Venäjä-suhteista sen sijaan vallitsee pitkälle menevä konsensus. Väyrynen kuitenkin sanoo kaikkien tietävän, ettei Suomen Venäjä-suhde ole ongelmaton. Väyrynen kaipaakin lisää keskustelua, mutta toivoo sen tapahtuvan kotimaisilla kentillä.

Ulkopolitiikan linjasta ei tarvitse Väyrysen mukaan välttämättä olla yksimielisyyttä, mutta ulkomailla keskeisillä päättäjillä pitää olla yhteinen linja.

Vanhasta moititaan saamattomaksi

Suomalaiset virkamiehet ja poliitikot ihmettelevät pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) vaikenemista ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Asiantuntijat nimittävät Vanhasen ulkopoliittista esiintymistä varovaiseksi ja passiiviseksi, jopa saamattomaksi.

Helsingin Sanomien haastattelemat virkamiehet kommentoivat Vanhasen olevan ulkopolitiikassa kykenemätön tekemään päätöksiä, vetäytyvä ja alistuva suhteessa presidentti Tarja Haloseen. Hänen sanotaan eroavan edeltäjästään Paavo Lipposesta (sd) täydellisesti ulkopoliittisena johtajana.

Asiantuntijat pitävät kokoomuksen ministereiden viime aikaisia ulkopoliittisia esiintymisiä merkkinä siitä, ettei ulkopolitiikan johtajuus ole pääministerin hallussa.