Rehn sanoo, että kommentit, jotka Kosovon-kysymyksistä serbihallituksessa vastaava Prorokovic antoi The New York Times -lehdelle, ovat valitettavia.

Rehn sanoi uutistoimisto Reutersille, että Serbian uhkaus asettaa kyseenalaiseksi maan sitoutumisen neuvotteluratkaisun löytymiseen.

Ennen pääministeri Vojislav Kostunican keskiviikkoista Brysselin-vierailua Rehn haluaa Serbialta täsmennystä kovista keinoista, joita maa Prorokovicin mukaan on valmis käyttämään, jos Kosovan albaanit julistavat alueen itsenäiseksi ja länsimaat tunnustavat sen.

Joukkojen lähettämisen lisäksi Prorokovic väläytti rajojen sulkemista ja kauppasaartoa.

YK on asettanut Kosovo-neuvottelujen takarajaksi joulukuun 10. päivän. Ellei ratkaisua synny siihen mennessä, Yhdysvallat sanoo tunnustavansa Kosovon itsenäisyyden yksipuolisesti.

Prorokovicin mukaan se merkitsisi, ettei läntisen sotilasliiton Naton ja hajonneen Jugoslavian kahdeksan vuoden takainen sopimus olisi enää voimassa, vaan Serbia voisi turvautua sotavoimiinsa myös Kosovossa.

Kansainväliset sotilas- ja politiikan asiantuntijat ovat toistuvasti varoittaneet, että Serbian joukkojen lähettäminen merkitsisi uutta sotaa Kosovossa. Joukot vetäytyivät Kosovosta vuonna 1999 Naton kaksi kuukautta kestäneiden ilmapommitusten jälkeen.