Suomenmaa-lehdessä kirjoittava Vanhanen katsoo, että näin lunastetaan osaltaan lupauksia hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä ja sitä kautta ilmastonmuutoksen torjunnasta.
Pääministerin mukaan käytännössä öljyn ja kivihiilen käyttö sähkön- ja lämmöntuotannossa on ajettava mahdollisimman alas.
Vanhanen lupaa, että kotitalouksia tuetaan ja ohjataan tähän suuntaan veroporkkanan avulla, joskin hän myös muistuttaa, että kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisellä on hintansa.
Vanhanen haluaa metron Sipooseen
Vanhanen ottaa kirjoituksessaan kantaa myös sen puolesta, että - mikäli Helsingin ja Sipoon alueliitos toteutuu - Helsinki rakentaisi nykyiseen Länsi-Sipooseen pientaloalueita ja myös vetäisi metron sinne.
Vanhanen perustelee kantaansa sillä, että suurin osa suomalaisista haluaisi asua omakoti- tai rivitalossa, mutta etenkin pääkaupunkiseudulla vain harvalla on siihen mahdollisuus, ja silloinkin saattaa joutua muuttamaan kauas keskustasta.