Puolueensa hallitukselle pitämässään katsauksessa Räsänen muistuttaa, että uusien liikennehankkeiden kirjaaminen esitykseen on kannatettavaa, mutta sanoo, että talousarvioesityksellä jo rakennetut tiet ja rautatiet edelleen rapistuvat.

Räsänen haluaisi rahaa varsinkin ratojen kunnostukseen.

Räsänen ihmettelee myös, miksei budjettiesitys anna odotettuja parannuksia vanhustenhuoltoon, terveydenhuollon oikeudenmukaisuuteen tai omaishoitoon.

Samalla hän esittää, että hallituksen tekemistä asiakasmaksujen korotuksista pitäisi luopua. Niiden sijaan hän loisi asiakasmaksuille, lääkekuluille ja matkakuluille yhtenäisen ja riittävän matalan katon.

YLE Uutiset