Rusi on syyttänyt Supoa kovin sanoin tietojen vuotamisesta ulkopuolisille. Vuotoepäilyjä tukee Rusin mukaan se, että hän kuuli Stasi-huhuista ensimmäistä kertaa Ylen toimittajalta Olli Ainolalta jo 19.4.2002, kun taas Supo otti Rusiin yhteyttä vasta äitienpäivänä toukokuussa.
Esko Aho puolestaan keskusteli Rusin kanssa kesäkuussa ja myös hän tiesi asiasta, samoin kuin ilmeisesti monet muutkin poliitikot. Lisäksi Rusi sanoo lukeneensa vasta lehdestä, millä perusteella Supo hänen toimiaan tutki ja mihin Stasi-aineistoon Supon epäilyt perustuivat.
Rusi arvosteli oikeudessa myös Supoa siitä, ettei se ole tutkinut tarkemmin ulkomaisia arkistoja. Niistä olisi Rusin mukaan selvinnyt monen muun Stasia avustaneen suomalaisen nimet, mutta häntä ei sieltä vakoilijoiden joukosta löydy. Rusi on todistuksensa mukaan käyttänyt itse satoja tunteja asioiden tutkimiseen ja siihen perustuu osin korvausvaatimussummakin, puoli miljoonaa euroa.
Rusin mukaansa ainoa DDR:n arkistoissa hänestä oleva asiakirja liittyy hänen edesmenneen veljensä Jukan lausuntoon hänen opiskelustaan DDR:ssä. Asiakirjassa Jukka Rusi kertoo saksalaisystävälleen, miksi Alpo Rusi ei halunnut opiskella DDR:ssä.
Todistuksessaan Rusi viittasi useaan kertaan edesmenneeseen veljeensä, joka tunnusti Rusille, että hän oli luovuttanut asiakirjoja DDR:lle. Myös Rusia vahvasti tukenut ystävä Olli Rehn vilahteli puheissa, samoin kuin syksyllä julkaistava kirjakin. Osansa saivat todistuksessa myös Supon ylin johto, samoin kuin eräät sosiaalidemokraattien jäsenetkin.
Todistamisen alkupuolella oikeudessa esitettiin myös Supon nauhoitus Alpo Rusin kuulustelusta keväältä 2002. Siinäkin Rusi toisti, että hän oli vuonna 1969 opiskelija, eikä hänellä näin ollut edes pääsyä luovutettuihin asiakirjoihin.
Supo: Tutkinta tehty asetusten mukaan Ennen Rusin todistusta kuultiin valtiota edustanutta Aarno Arvelaa, joka kiisti kaikki korvausperusteet ja vakuutti, että Supon esitutkinta on tehty kaikkia lain vaatimuksia noudattaen. Hänen mukaansa suojelupoliisin toimissa ei ole tapahtunut laiminlyöntejä eikä välitöntä vahinkoa Rusille ole syntynyt. Valtion asianajajan mukaan oli perusteltua epäillä Rusia törkeästä vakoilusta, koska saksalainen stasi-upseeri oli vahvistanut Alpo Rusin liittyvän Supon tutkimaan peitenimeen. Valtio ei myöskään myönnä tietovuotoa, vaan sen mukaan Supo ilmoitti esitutkinnasta perustellusti vain maan ylimmälle johdolle, entiselle presidentille ja oppositiolle. Aamupäivällä oli vuorossa myös kantajan kirjallisiin todisteisiin vetoaminen. Alpo Rusin asianajaja Olli Santanen hahmotteli vielä kertaalleen, miten tieto Rusin esitutkinnasta levisi toimittajille ja poliitikoille, muun muassa Kalervo Kummolalle ja Eero Lankialle. Santasen mukaan tieto siirtyi ulkopuolisille esimerkiksi sauna- ja ravintolailloissa. Santanen vetosi myös Rusin lääkärintodistuksiin, jotka kertovat Supon esitutkinnan aiheuttamasta henkisestä paineesta koko perheelle. Santasen mukaan esitutkinnan aiheuttamasta stressistä toipuminen on kestänyt vuosia. Rusi vaatii jättikorvauksia Maanantaina alkaneessa oikeudenkäynnissä Rusi vaatii Suomen valtiolta puolen miljoonan euron vahingonkorvauksia henkisistä kärsimyksistä ja taloudellisista menetyksistä. Suojelupoliisi on epäillyt Rusia DDR:n vakoojaksi ja epäilyt vuotivat julkisuuteen. Syytteitä Rusia vastaan ei nostettu. Maanantaina oikeudessa keskusteltiin muun muassa Rusin korvausvaatimusten perusteista sekä puitiin suojelupoliisiin esitutkinnan aikaisen työjärjestyksen salassapitoa. Oikeus velvoitti valtion julkaisemaan Supon tehtäviä ja vastuusuhteita koskevan esitutkinnan työjärjestyksen, koska sillä voi olla merkitystä todisteena. Oikeudenkäynti jatkuu maanantaina ja loppulausunnot kuullaan 29. elokuuta. YLE Uutiset