Lindénin mukaan Virossa saadut kokemukset nettiäänestyksestä ovat hyvät. Siellä tämänvuotisissa parlamenttivaaleissa 30 000 ihmistä äänesti ehdokastaan netin kautta. Ongelmia ei ilmennyt. Lindén arvelee, että nettiäänestys voitaisiin ottaa käyttöön eduskuntavaaleissa vuonna 2015 ja kunnallisvaaleissa jo aikaisemminkin. Perinteinen koppiäänestys olisi toki edelleen mahdollista. Äänestäminen netin kautta voisi Lindénin mukaan houkutella varsinkin nuoria äänestämään. Keskustan Korhonen vastustaa ajatusta Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen torjuu Lindénin ajatuksen jyrkästi. Hänen mukaansa hallitukseen ei pitäisi missään nimessä nyt tuoda tämänkaltaisia uusia aineksia. Korhonen perustelee kantaansa sillä, että nettiäänestyshanke romuttaisi käynnissä olevan vaalilain uudistuksen. Uudistuksen tarkoitus on tasata äänikynnystä vaalipiirien välillä. Asia oli harkinnassa hallitusneuvotteluissa ja tuolloin todettiin, ettei nettiäänestystä kirjata edes hallitusohjelmaan, Korhonen kertoo.