Asiasta kertoo neuvotteluihin osallistunut EU:n edustaja Wolfgang Ischinger. Hänen mukaansa YK:n hallinnoiman maakunnan jakaminen olisi mahdollista, jos sekä serbit että albaanit hyväksyvät ajatuksen.
Länsimaat ovat aiemmin torjuneet Kosovon jakamisen, koska katsovat sen uhkaavan Balkanin alueellista vakautta. Kosovon albaanijohtajat toistivat viikonloppuna, että mikään muu kuin itsenäisyys ei kelpaa. Myös Serbian edustajat ovat pitäneet kiinni kannastaan, ettei Serbia luovu Kosovosta.
EU, Yhdysvallat ja Venäjä ovat johtaneet tuoreinta yritystä saada osapuolet vielä hakemaan neuvotteluteitse ratkaisua kiistaan. Troikan lähettiläät ovat vierailleet alueella perjantaista lähtien ja tavanneet sekä Serbian että Kosovon albaanien ja serbivähemmistön edustajia.
Kosovon Kfor-joukkojen komentaja Roland Kather kiirehti sunnuntaina saksalaisen radiokanavan haastattelussa pikaista ratkaisua konfliktiin. Kather arvioi, että maakunnan väestö tarvitsee kipeästi selvyyttä tulevaisuudennäkymiinsä.
Rehn: EU ei voi jäädä Venäjän panttivangiksi Kosovo-kysymyksessä
Euroopan unionin laajentumiskomissaari Olli Rehn sanoo sanomalehti Kalevan haastattelussa Kosovo-ratkaisun heijastuvan koko Euroopan turvallisuuteen ja vakauteen. Rehn näkee ratkaisun viivästymisen uhkana sen, että Länsi-Balkanin lähentyminen Eurooppaan hidastuu.
- Jos Kosovo-neuvottelut venyvät pitemmälle, epävakauden riski lisääntyy Kosovossa ja Eurooppaan suuntautuneiden demokraattisten voimien asema heikkenee Serbiassa, Rehn uskoo.
Rehnin mukaan Kosovon asemaa ei voida ratkaista esimerkiksi veto-oikeudella uhkaamalla. Rehn odottaakin sekä Venäjältä että Serbialta rakentavaa suhtautumista Kosovon asemasta käytäviin jatkoneuvotteluihin. Myös Kosovolta Rehn odottaa malttia.
- Nyt ei pidä julistautua yksipuolisesti itsenäiseksi, Rehn sanoo. Hän kuitenkin lisää myös, ettei EU voi jäädä kysymyksessä Venäjän panttivangiksi. AFP, DPA, Reuters, YLE Uutiset