Ongelmia ei voida kuitenkaan väistää pistämällä päätä pensaaseen, Anttila toteaa. Hänen mukaansa tänä kesänä käynnistyvä maatalouden ympäristöohjelma pyrkii alentamaan vesistöjen kuormittumista muun muassa tarkentamalla lannoitusta sekä parantamalla maan kasvukuntoa.
Meren kannalta tärkeitä toimenpiteitä ovat myös herkkien alueiden suojakaistat, kosteikot ja laskeutusaltaat. Anttilan mukaan tilojen välinen yhteistoiminta kosteikkojen yleissuunnittelussa on yksi keino, jolla Itämeren päästöjä voidaan vähentää.
Maa- ja metsätalousministeri muistuttaa myös, että vuosien 2000 - 2006 ympäristöohjelman pitkäaikaiset vaikutukset ovat vielä näkemättä.
Tutkimusten mukaan Suomen maatalous on syypää 3,8 prosenttiin Itämeren fosforikuormituksesta. Typpipäästöjen osalta vastaava luku on 3,7 prosenttia. Kokonaisuudessaan Suomen vastuulla on yhdeksän prosenttia meren fosfori- ja yksitoista prosenttia sen typpipäästöistä.
Rannikkoalueella Suomen maatalouden osuus on kuitenkin selvästi suurempi. Suomen ympäristökeskuksen mukaan esimerkiksi Saaristomeren typpikuormasta 70 prosenttia ja fosforista 81 prosenttia on peräisin suomalaisilta pelloilta.
YLE Uutiset