Hänen mukaansa pääministeri voi esittää tässä suhteessa vain suosituksia, ja lopullinen ratkaisu jää aina ministerille itselleen.

Kainuun Radion haastatteleman Lehtomäen mielestä ministeri voi keskustella julkisesti myös valmisteilla olevista ja keskeneräisistä kysymyksistä.

Lehtomäen mukaan on kuitenkin olemassa tiettyjä, luonteeltaan poikkeuksellisia kysymyksiä, kuten yksittäisiä oikeustapauksia, joita on korrektia olla julkisesti ruotimatta.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on kieltänyt hallituksensa ministereitä vastaamasta mielipidetiedusteluihin. Aiemmin kesällä Vanhanen ilmoitti myös, ettei hallituksen pidä keskustella lehtien palstoilla keskeneräisistä asioista.

Mm. pääoppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma on kritisoinut pääministerin ohjetta.

YLE Uutiset