Hämeen Sanomissa, Keskipohjanmaassa ja Savon Sanomissa kirjoittavan Ahon mukaan työttömyyden ja työvoimapulan samanaikainen loukku olisi pahinta, mitä väestön ikääntymisen haasteen kanssa kamppailevalle kansakunnalle voi tapahtua.
Aho vaatii pikaisia uudistuksia niin politiikan, yritysten kuin työmarkkinajärjestöjenkin osalta.
Hän luettelee tarvittavien hankkeiden käsittävän ainakin yliopistojärjestelmän remontin, kunnallisten palveluiden tuottamisen perusteellisen uudistamisen ja paikallisen sopimisen laajentamisen työmarkkinoilla. Näiden uudistusten nopea täytäntöönpano on Ahon mielestä Suomen menestyksen elinehto.
Lisäksi hän toivoo puuttumista hyvinvointiyhteiskunnan rakenteisiin, vaikka edessä onkin vaikea urakka.
- Pitkä nousukausi on virittänyt rakenteemme ja asenneilmastomme sellaisiksi, että haaverien riski on tavallista suurempi, Aho kirjoittaa.
Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että muutoksiin sisältyy myös "valtavia mahdollisuuksia".
- Ilmastonmuutokseen vastaaminen, maailmanlaajuiset energiaratkaisut tai informaatioteknologian vallankumouksen jatkuminen avaavat suomalaiselle osaamiselle huikeat markkinat, Sitran yliasiamies Aho ennakoi.