Afganistanin johto pyysi puolustusministeri Jyri Häkämieheltä (kok.) sadantuhannen ylijäämärynnäkkökiväärin lahjoittamista, kun Häkämies kävi Kabulissa viime kuun lopulla.
Häkämies lupasi selvittää asian.
Vastaava pyyntö torjuttiin viime syksynä, mutta on arveltu, että Vanhasen uusi hallitus olisi suopeampi.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) torjuu toiveet. Vanhasen mukaan mukaan aseita ei edelleenkään voida luovuttaa sotatoimialueelle, jollainen Afganistan on.
- Puoli vuotta sitten käsiteltiin samantyyppistä kysymystä, voidaanko aseita luovuttaa sotatoimialueelle, ja vastaus oli selkeä ei. Lainsäädäntömme ei anna siihen mahdollisuutta. Kun emme aseita voi toimittaa, niin on luontevaa katsoa, mikä on muu sellainen tuki tai vakautustoiminta, missä voimme olla mukana auttamassa Afganistanin yhteiskunnan rakentamista, Vanhanen sanoo.
Sitä, miten Afganistania voidaan auttaa, aletaan selvittää ulkoministeriön johtamassa virkamiestyöryhmässä.
Viime talvena hallitus tarjosi Afganistanille aseiden sijaan armeijan vanhoja viestivälineitä ja kenttägeneraattoreita. Tavarat seisovat kuitenkin yhä Suomessa, koska Afganistanin apua koordinoiva Nato ei ole keksinyt niille käyttöä.
Hallitus käsittelee avustusasiaa syksyllä. Silloin on tarkoitus myös tarkastella koko Afganistanin rauhanturvaoperaatioon osallistumisen jatkoa.