Kunnanjohtajille suunnatussa kyselyssä kävi ilmi, että kunnat tarjoaisivat esimerkiksi terveyspalveluja vapaa-ajan asukkailleen nykyistä laajemmin, jos kesämökkiläisten kotikunta osallistuu kuluihin.

Suomessa on puoli miljoonaa kesämökkiä. Moni mökkiläinen on harmitellut sitä, että ei ole saanut terveyspalveluja muissa kuin kiireellisissä ongelmissa. Kesämökkiläinen voi esimerkiksi joutua ajamaan satoja kilometrejä pelkän hammassäryn takia.

17:n suurimman kesämökkikunnan johtajat saivat YLE Uutisilta vastattavakseen mökkiläisten asemaa luotaavia kysymyksiä. Kysyimme muun muassa, pitäisikö kuntaan luoda mökkiläisten ja kunnan välinen yhteistyöelin, mökkiläistoimikunta.

Valtaosa 16:sta vastaajasta eli 10 kunnanjohtajaa joko kannatti toimikunnan perustamista tai sellainen oli jo toiminnassa tai perusteilla. Mökkitoimikuntien vastustajat taas epäilivät, että niihin osallituisi vain murto-osa vapaa-ajanasukkaista.

Jos mökkiläisen kotikunta osallistuisi hoidon rahoittamiseen olisi selvä enemmistö kunnanjohtajista valmis tarjoamaan nykyistä laajemmat terveyspalvelut. Joissain kunnissa epäiltiin terveyskeskuksen kapasiteetin riittävyyttä varsinkin loma-aikoina, eikä hallitukseltakaan liikene lisärahaa mökkiläisten terveyspalveluihin.

Kaksoiskuntalaisuus vaikea toteuttaa

Pääministeri Matti Vanhanen heitti jokin aika sitten ilmaan ajatuksen kaksoiskuntalaisuudesta, niin että kakkosasunnollaan pitkiä aikoja elelevä toisi mökkikuntaansa osan verotuloja.

Kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.) mukaan kaksoiskuntalaisuudessa on kuitenkin ongelmia.

- Tätäkin pidettiin harkinnan arvoisena, mutta joissakin vastauksissa epäiltiin kaksoiskuntalaisuuden olevan vaikea järjestää, Kiviniemi toppuuttelee.

Kaikkiaan kunnat ovat kovin suopeita vapaa-ajan asukkaittensa olojen ja oikeuksien parantamiseen. Kuntia mietityttää avoimeksi jäänyt kysymys: kuka maksaisi mökkiasukkaista koituvat kustannukset.