Teerijärven lähialueilla arvioidaan pesivän jopa 15 000 naurulokkiparia, mikä on liki 20 prosenttia koko Suomen kannasta. Pesimäkauden jälkeen alueella saattaa olla eri arvioiden mukaan jopa 40 000 lokkia. Paikallisten asukkaiden mielestä lokit aiheuttavat mm. melua sekä heikentävät asukkaiden hyvinvointia ja viihtyisyyttä. Ongelmaa vakavana pitävä ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) lupaa pikaisia toimia asian ratkaisemiseksi. Lintujen suojelupäätökseen Lehtomäki ei kuitenkaan voi kajota. Paikallinen metsästysseura haki viime vuonna poikkeuslupaa pienentääkseen naurulokkikantaa. Ympäristökeskus kuitenkin hylkäsi hakemuksen ja haluaa ratkaista ongelman muilla keinoilla. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen mukaan Teerijärven lokkikannan runsauteen vaikuttaa mm. järven rehevä kasvillisuus ja runsas eliöstö. Lisäksi lokit käyvät ruokailemassa lähikuntien turkistarhoilla, joissa hygienia ja jätehuolto on hoidettu puutteellisesti. Naurulokkikannat ovat Suomessa vähentyneet 1970-luvusta lähtien, minkä vuoksi naurulokki on luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi. YLE Uutiset