Mäenpää korostaa YLEn Aikaisen haastattelussa, että ministerien on jopa suotavaa ilmaista mielipiteensä eri asioista.
- Minusta se, että on asian valmistelussa ollut esittämässä jotain mielipidettä tai että valmistelee jotain tähän liittyvää, kuten metropoliasiaa, ei tee esteelliseksi, Mäenpää toteaa.
Mäenpää muistuttaa, että Suomessa on tekeillä isoja yhteiskunnallisia päätöksiä, jotka tehdään lain määrittelemissä rajoissa. Mäenpää nostaa esimerkiksi lähitulevaisuudessa tehtävän ydinvoimalapäätöksen.
- Minusta olisi aika onnetonta, jos nyt siinäkin ne jotka kannattaa tai vastustaa sitä olisivat jäävejä. Ei sinne jäis päätöksentekijöitä hallitukseen ollenkaan, professori huomauttaa.
Ministerin intoa jäävätä itsensä Sipoo-kiistassa on hämmästelty julkisuudessa. Asia on otettu esille mm. Uutispäivä Demarissa ja Helsingin Sanomissa.
HS kirjaa itsensä jäävänneiksi ministereiksi pääministeri Matti Vanhasen, kuntaministeri Mari Kiviniemen ja tämän sijaisena olevan Mauri Pekkarisen, kaikki keskustalaisia. Myös oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ja asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ovat jäävänneet itsensä.
Vanhanen on kertonut olevansa tiukka liitosten kannattaja ja Pekkarinen vastustaja.
Varsinkin Vanhasen itsensä jäävääminen hämmastyttää lehdessä. HS kertoo, etta Vanhasen päätöksessä on kyse puoluekentän paineesta.
Keskustassa nimittäin pelätään sitä, että maakuntakeskukset alkavat haukkailla naapurikuntien maita, mikäli Helsingin kanta Sipoo-kiistassa voittaa.
Samalla keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen hämmentää soppaa toteamalla lehdessä, että "Keskustan kanta on yksiselitteinen. Kuntien autonomiaa on kunnioitettava".
HS:n haastattelema apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka arvelee, että ministerit ovat jäävänneet itsensä sen takia, ettei korkein hallinto-oikeus voisi joskus valitusprosessin loppuvaiheessa kumota päätöstä jääviysongelmien takia.
Vanhanen perustelee jääviyttään sillä, että hän on omien sanojensa mukaan ottanut voimakkaasti kantaa rajasiirron puolesta ja samalla edistänyt hanketta.