Hallituksen linjauksen mukaan kaikkein pienituloisimmat menettävät ensi vuoden syksyllä lapsen ilmaisen kokopäivähoidon.

Opposition lisäksi uutta vähimmäismaksua ovat arvostelleet keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja Keskustanaisten puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki.

- Vielä ennen vaaleja, ei kyllä meidän ohjelmissamme ollut mainintaa siitä, että tällainen maksu tulisi, Jäätteenmäki sanoo.

Vanhanen kuitenkin puolustaa hallituksen linjausta järkeväksi.

- Mielipiteitä on, mutta hallituksessa olemme tällaisen päätöksen tehneet. Pidän sen peruslinjaa erittäin järkevänä. Kotona täyspäiväisesti olevat terveet ihmiset hoitavat lapsiaan itse. Pidetään subjektiivinen päivähoito-oikeus, mutta maksuilla hieman ohjataan heitä järkevämpään käyttäytymiseen, pääministeri Matti Vanhanen kommentoi asiaa Keskustanaisten edustajakokouksessa Helsingin työväentalolla.

Vanhanen kuitenkin lupaa, ettei alimmasta maksusta tule kovin korkeata. Lasten puolipäivähoito säilyy kaikkein pienituloisimmille edelleen ilmaisena.

Vihreille ja RKP:lle hallitusvastuu päivähoitomaksujen korotuksista on vaikea pala.

- Kysymystä pitää vielä valmistella ja selvittää. Päälinja varmaan tulee pysymään sellaisenaan kuin hallitus on päättänyt, mutta yksityiskohdista puhutaan vielä, RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin selvittää puolueensa linjaa nollamaksuluokan poistoon.