Euroopan unionin uuden kemikaaliasetuksen tavoitteena on parantaa terveyden ja ympäristön suojelua sekä ylläpitää EU:n kemianteollisuuden kilpailukykyä.
Kemikaaliviraston tehtävänä on muun muassa antaa neuvontaa REACH-järjestelmään liittyvissä asioissa. Kemikaalivirasto on yksi suurimmista EU:n erillisvirastosta. Kolmen vuoden kuluttua virastolla arvioidaan olevan noin 450 työntekijää.
REACH-järjestelmässä kemikaaleja valmistavat ja maahantuovat yritykset velvoitetaan arvioimaan aineiden käytöstä aiheutuvat riskit ja antamaan ohjeet kemikaalien turvallisesta käytöstä. Vastuu kemikaalien turvallisuuden todistamisesta siirtyy siten viranomaisilta teollisuudelle.
REACH tulee voimaan asteittain 11 vuoden kuluessa. Ensimmäisiä tuloksia asetuksen käyttöönoton seurauksista voidaan odottaa kolmen ja puolen vuoden kuluttua. Myönteiset vaikutukset ympäristön tilaan ja ihmisten sairastavuuden vähenemiseen tulevat näkymään vähitellen vuosien kuluessa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus (STTV) ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) käynnistävät neuvontapalvelun suomalaisille yrityksille kesäkuun alusta samaan aikaan kun EU:n uusi kemikaaliasetus tulee voimaan.
Neuvontapalvelu antaa valmistajille, maahantuojille, käyttäjille ja muille asianosaisille neuvontaa asetuksen velvollisuuksista ja vastuista.
Suomi halusi alun perin elintarvikeviraston Suomi halusi alun perin EU:n elintarvikeviraston, mutta pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) pitää kemikaaliviraston sijoittamista Helsinkiin hyvänä ratkaisuna. - Tämä ehkä kasvaa suuremmaksi virastoksi, että siinä mielessä tämän merkitys on suurempi, Vanhanen sanoi YLE Uutisille. Vanhasen mukaan Italia piti elintarvikevirastosta syksyllä 2003 niin tiukasti kiinni, että Suomi ei kerta kaikkiaan virastoa saanut. Tällöin tartuttiin mahdollisuuteen saada kemikaalivirasto, ja siihen myös Italian piti suostua. YLE Uutiset