Viime tiistaille sovittu Pohjoismaiden kulttuuriministerien kokous jouduttiin jättämään väliin osanottajien peruttua tulonsa, mutta Wallin sanoo toivovansa, että kyseessä oli vain yhteensattuma. Kokous oli määrä pitää Helsingissä, sillä Suomi on tämän vuoden Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtaja.

Pohjoismaiden neuvoston virkamiehet ovat olleet tuohtuneita kulttuuriministereiden jatkuvaan poissaoloon kokouksista, minkä he katsovat johtuvan kiinnostuksen puutteesta ja haittaavan päätöksentekoa. Lisäksi ministereiden katsotaan keskittyneen enemmän yhteistyön muodon kuin sisällön pohtimiseen.

Stefan Wallin sanoo jakavansa huolen, mutta sanoo, että nyt sisältöjen pohtimisessakin on hyvä, luova vaihe. Tekeillä on laaja ohjelma, jonka tarkoituksena on Wallinin mukaan lisätä taiteentekijöiden mahdollisuuksia pohjoismaiseen yhteistyöhön osallistumiseen.

YLE Uutiset