Eduskuntavaalien äänikuningas Sauli Niinistö valittiin jo aiemmin odotetusti kokoomuksen ehdokkaaksi eduskunnan puhemieheksi.
Kokoomus valitsi tänään ryhmänjohtajansa. Puheenjohtajaksi nousi kansanedustaja Pekka Ravi.
Puolustusministeriksi siirtyneen Jyri Häkämiehen tilalle yksimielisesti valittu Ravi on toisen kauden kansanedustaja Joensuusta. Ravi nousi uudelleen eduskuntaan pudottuaan kauden 1999-2003 jälkeen.
Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Marja Tiura ja toiseksi Ben Zyskowicz. Valinnat olivat yksimielisiä.
Kolmannesta varapuheejohtajasta käytiin tiukka äänestys. Siinä Petteri Orpo voitti niukasti Hanna-Leena Hemmingin.
Kalli palaa keskustan ryhmän johtoon
Keskustan eduskuntaryhmä on valinnut varapuhemiesehdokkaakseen kansanedustaja Seppo Kääriäisen.
Eduskunnan puhemiehet valitaan tiistaina, jolloin nykyinen puhemies, keskustan Timo Kalli palaa eduskuntaryhmän johtajaksi.
Keskusta valitsi tänään myös eduskuntaryhmänsä varapuheenjohtajaksi Inkeri Kerolan, joka tulee liikenneministeriksi nimitetyn Anu Vehviläisen tilalle.