Tähän mennessä on sovittu oikeastaan vain siitä, että hallitukseen menevät keskusta, kokoomus, vihreät ja rkp. Lisäksi tuleva hallitus on jo ehtinyt nimetä itsensä sinivihreäksi, vaikkakin vasemmisto tuskin jättää käyttämättä yhtään tilaisuutta muistuttaa viime vuosikymmenen lamasta ja Ahon porvarihallituksesta.
Nyt mukana ovat kuitenkin myös vihreät eikä moni keskustalainenkaan osaa itseään oikein porvarina pitää.
Valat valtioneuvoston linnassa on määrä vannoa ensi viikon torstaina, sitä ennen edessä on vielä tiukka vääntö hallitusohjelman ydinkohdista. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen sanoo, että haasteena on sovittaa yhteen puolueitten vaalilupaukset.
- Vaikeinta on varmasti yhteisen sävelen löytäminen talouden ja työllisyyden edellytysten osalta niin, että tulevan neljän vuoden aikana voidaan oleellisesti parantaa työllisyyttä ja yrittämisen edellytyksiä ja sitä kautta huolehtia myöskin valtiontalouden ylijäämästä, Korhonen sanoo.
Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jyri Häkämies löytää pääkysymyksen työllisyydestä.
- Haasteet on tietysti merkittävät, ennen kaikkea se miten löydetään tehokkaimmat keinot luoda uusia työpaikkoja ja sitä kautta turvata palvelut, mutta varmasti on sitten monia yksittäisiä kysymyksiä, joista vääntöä käydään.
Sellainen on esimerkiksi keskustan ajama ja kokoomuksen vastustama ruuan arvonlisäveron alennus. Suurta yleisöä kiinnostavat ministerisalkut lyödään kiinni vasta neuvottelujen lopuksi.
Sekään ei liene ihan helppoa, ei vähiten siksi, että neljä vuotta sitten keskustaa pienempi SDP kahmaisi pääministerin jälkeen tukevimmat salkut. Ja nyt pääpuoleiden ero on siis vieläkin pienempi.