Hallitustunnustelija Matti Vanhasen mukaan kokoonpanoratkaisuun vaikuttivat sekä vaalitulos että puolueiden ohjelmalliset tavoitteet.

- Hallitukseen tulevat nyt vaalien suurin voittaja, kaksi muuta vaalien voittajaa sekä eduskunnan suurin ryhmä. Lisäksi vaikutti vielä se, että uudessa eduskunnassa keskustalla ja kokoomuksella on yhteensä yli sata edustajaa. Millään muulla kahden puolueen yhdistelmällä ei ole enemmistöä. Näin voi sanoa, että äänestäjät ratkaisivat hallituspohjan, Vanhanen sanoi.

Vanhasen mukaan hallitusohjelman pääteemoja tulevat olemaan energia- ja ilmastopolitiikan uudistus kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi, osaamisen ja yrittäjyyden vahvistaminen, kunta- ja palvelurakenteiden uudistus sekä perusturvan uudistus.

Vanhanen lupasi kattavaa yhteistyötä Matti Vanhanen myös vannoo, että tuleva hallitus haluaa harjoittaa hyvää yhteistyötä yhteiskunnan kaikkien etutahojen kanssa, ja sanoo aikovansa tarjota yhteistyön kättä työmarkkinajärjestöille. Hallituksesta pois jääneen SDP:n neuvottelijoille Vanhanen kiitteli, että keskusta teki neljä vuotta hyvää yhteistyötä sosialidemokraattien kanssa. Yhteistyö oli Vanhasen mukaan tuloksellista, ja hän aikaa puolustaa sen saavutuksia myös jatkossa. - Olo on vähän kuin työpaikkaa vaihtaisit. Takana on neljän vuoden menestyksellinen projekti, ja on hieman haikeaa erota vanhoista työtovereista. Samalla on kuitenkin innostavaa aloittaa ensi viikolla Säätytalolla seuraava haastava projekti näiden uusien työkavereiden kanssa, Vanhanen sanoi eduskuntatalossa pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Vanhanen odottaa määrätietoista oppositiota Vanhanen arvelee, että oppositioon jäämässä olevat puolueet, kuten SDP, pohtivat parhaillaan tulevia pääteemojaan. - Jos yhtään tunnen kavereita, niin tulevat olemaan johdonmukaisia ja määrätietoisia, Vanhanen arvioi. Hallituksen muodostaja Vanhanen ei ole perustellut kristillisdemokraateille hallituspohjaansa. Kristillisdemokraattien mielestä tämä hallituspohja tarkoittaa sitä, että vihreät muuttuvat nyt porvarillisemmaksi puolueeksi. YLE Uutiset