Alkoholijuomien veroa tiputettiin vuonna 2004 reilusti. Pelkona oli, että Viron liittyessä EU:hun ja tuontirajoitusten poistuessa suomalaiset ryntäisivät ulkomaille viinanhakumatkoille. Veroalen jälkeen alkoholin käyttö on lisääntynyt Suomessa kymmenisen prosenttia.

Stakesin erikoistutkija Esa Österberg pitää veron nostoa tarpeellisena jo pelkästään vuoden 2004 hintatasolla pysymiseksi.

-Nyt inflaatio on edennyt sen verran, että noin 10 prosentin tarkistus olisi tarpeen ihan verojen reaalitason säilyttämiseksi, Österberg sanoo.

Österbergin mukaan alkoholiveroa voitaisiin hyvin korottaa 10 - 20 prosenttia ilman, että siitä aiheutuisi mitään ulkoisia haittoja. Hänen mukaansa viinan tuonti ulkomailta ei näillä korotuksilla kasvaisi.

Alkoholiveron odotetaan nousevan esiin jo hallitusneuvotteluissa muiden veropäätösten osana. Viimeistään arjen koittaessa uusi hallitus joutuu ottamaan asiaan kantaa.

Pohdittavaa on myös siinä, mihin juomiin veronkorotus kohdistettaisiin.

- Kokonaiskulutuksesta väkeviä on vain 25 prosenttia. Jos kulutusta halutaan alentaa, niin kyllä veroja joudutaan korottamaan kautta linjan.

YLE Uutiset