Ratkaisussa pitäisi toteuttaa julkisen sektorin alipalkattujen ryhmien tasapuoliset palkankorotukset ja perusteettomien pätkätöiden vakinaistamiset. Kun nämä uudistukset maksetaan valtion pussista, kustannukset nousevat sellaisiksi, ettei samaan yhtälöön mahdu reiluja veronkevennyksiä, Erkkilä laskee.

Vaalivoittaja kokoomus on myös luvannut tupo-pöydästä muita reilumpia palkankorotuksia tietyille naisvaltaisille aloille, eli nk. tasa-arvotupoa.

Erkkilän mukaan normaalit tupokorotukset eivät riitä kuromaan umpeen perusteettomia palkkaeroja, vaan siihen tarvittaisiin työantajien omaehtoista rahoitusta.

Mahdollinen liittokierros tai paikallinen sopiminen taas kasvattaisi palkkaeroja. Muiden Pohjoismaiden kokemukset osoittavat, että mitä paikallisemmalla tasolla sovitaan, sitä suuremmiksi palkkaerot kasvavat. Se olisi ristiriidassa kolmikantaisen samapalkkaisuusohjelman tavoitteen kanssa, jossa luvataan kuroa naisten ja miesten keskimääräistä 20 prosenttiyksikön palkkaeroa umpeen viidellä prosenttiyksiköllä vuoteen 2015 mennessä, Erkkilä kirjoittaa.

Korotuksia eri ammattiryhmille kuitenkin kohdentavat viime kädessä työmarkkinajärjestöt, eikä neuvottelijoiden sukupuolella ole todettu olevan vaikutusta lopputulokseen.

Kysymys on Erkkilän mukaan työnantajien ja palkansaajapuolen erilaisista intresseistä sekä palkansaajapuolen eri ammattiryhmien omien etujen valvomisesta. Ammattiryhmien haasteena olisi pyrkiä keskinäiseen sopuun ja tasoittaa palkkaeroja alojen välillä.

Erkkilän mukaan työn vaativuuden arvioimisessa pelkkä koulutus ei saa olla kriteerinä, vaan pitää katsoa myös tehtävän vaatimaa osaamista, vastuuta, kuormitusta ja työoloja.

YLE Uutiset