Reilut kaksi viikkoa sitten pidetyssä hallituksen kehysriihessä sovittiin verojen korotuksista, menojen leikkauksista ja työurien pidentämiseen tähtäävistä toimista.

Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen arvio, joka perustui työnantajien Elinkeinoelämän keskusliiton laskelmiin, oli tuolloin, että työurasopimuksen toimenpiteet lykkäävät keskimääräistä eläköitymisikää noin vuodella.

Valtiovarainministeriön ennen pääsiäistä laatima raportti asiasta päätyy aivan toisenlaiseen tulokseen - noin viiden kuukauden työuralisään.

Työministeri Lauri Ihalainen selittää, mistä näkemysero johtuu.

- Heidän laskutikuissaan on varmaan valmiina leikkausten ja tämäntyyppisten laskutoimitusten kaavat. He myös toteavat, että he eivät tätä toista puolta edes ylimalkaan arvioi, Ihalainen sanoo.

Hän pitää kiinni kannasta, jonka mukaan "noin vuosi" on lähempänä totuutta kuin "noin viisi kuukautta".

Pääministeri Jyrki Katainen on puolestaan viiden kuukauden kannalla.

- Valtiovarainministeriö ei ole tietoisesti arvioinut laadullisia tekijöitä, joilla työnantajien mielestä on työuria pidentävä vaikutus. Minusta on hyvä pidättäytä niissä kovissa arvioissa, joita VM:n tekee eli 0,5, Katainen kertoo.

Valmista pitäisi olla vuonna 2017

Katainen on siis Ihalaisen kanssa samaa mieltä siitä, että VM:n arvioissa ei ole laskettu mukaan niin sanotun työelämäryhmän ehdotusten vaikutuksia. Järjestöjen arvio on, että nuorten työllisyyttä, työhyvinvointia, työterveydenhuoltoa ja niin edelleen kehittämällä työurat jatkuvat keskimäärin viisi kuukautta.

Eläkemuutoksista kertyisi kaksi kuukautta ja työttömyysputken ja työttömyysturvan muutoksista viisi - eli kaikkiaan 12 kuukautta.

Kaikissa viime vuosien työura- ja eläkeliemissä keitetty EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen kertoi sähköpostin välityksellä menevänsä takuuseen siitä, että 12 kuukautta on oikea luku.

Hallitus ei Jyrki Kataisen mukaan ole näistä laskelmista takuuseen mennyt ja se on selvää, että pääministerin mielestä tukevammankin työurapaketin järjestöt olisivat voineet tehdä.

- Neuvottelut tietysti jatkuvat tulevina vuosina. Työmarkkinajärjestöt pääsivät kuitenkin sopuun toimenpiteistä, jotka vievät asioita oikeaan suuntaan, Katainen arvioi.

Uutta suuntaa ja sisältöä lähdetään nyt hakemaan eläkejärjestelmän uudistusta valmistelevassa työryhmässä, jossa kaikki asiat ovat pöydällä: esimerkiksi ikärajat, karttumat, indeksit ja eläkemaksut.

Uudistus pitäisi saada voimaan viimeistään vuoden 2017 alusta.