Nykyisin keskustan varapuheenjohtajana toimivan Puumalan mielestä keskustan on kirkastettava aatettaan jatkossa.

- Meidän pitää luoda katseita myöskin pitemmälle, vuosikymmenen loppupuolellekin. Keskustalla pitää olla kestävä näkymä, että mitä kohti me ollaan menossa, visioi Puumala.

- Luodaan katseet eteenpäin, ei lähdetä kävelemään omia jälkiä taaksepäin, vaan jatketaan matkaa eteenpäin. Se syntyy sillä, että meillä on kestävä ajatus siitä, että mikä se meidän aate on 2010-luvulla, painottaa aatepoliittikkona tunnettu Puumala.

- Minusta yksi hyvin keskeinen ajatus on, että me ollaan pienemmän puolella. Ihmisistä on välillä tuntunut, että keskusta ei aina ole sellainen puolue, joka kaikissa tilanteissa, aina, muistaa sen pienemmän asian. Siinä meidän pitää ehdottomasti parantaa, Puumala painottaa.

Hänen mielestään yhteiskunnassa ei puhuta tarpeeksi esimerkiksi lapsiperheiden, pienituloisten eläkeläisten tai opiskelijoiden asemasta.

30-vuotias Puumala on toisen kauden kansanedustaja. Hän aikoo käydä kahden kuukauden aikana kiivaan puheenjohtajakampanjan ja tavata mahdollisimman paljon keskustalaisia ennen Rovaniemellä pidettävää puoluekokousta.