Mistä on kyse?
Hallitus on kuitenkin jättänyt remontin pois tämän vaalikauden suunnitelmista, eikä sitä ole kirjattu seuraavankaan hallituskauden suunnitelmiin.
Keskiviikkona eduskunnassa käydään liikennepoliittisen selonteon lähetekeskustelu, jossa Vehviläinen pitää puheenvuorot erityisesti Varkaudentien puolesta.
- On kyllä todella surkea asia. Viime vaalikaudella se pystyttiin nostamaan ylipäänsä valtakunnallisten hankkeiden joukkoon ja aloitettiin tiesuunnitelman valmistelu. Nyt se tiesuunnitelma on valmis. Ennen kuin tiesuunnitelma on valmis, ei rahoitusta voida myöntää.
Vehviläisen mielestä nyt olisi ollut se hetki, että hallituksen olisi pitänyt myöntää hankkeelle rahoitus.
- Pidän tätä erittäin outona, koska harvoin jätetään sellaisia hankkeita rahoittamatta, joille on olemassa tiesuunnitelma. On riskinä, että jos hallitus ei todella keksi jotain sellaista keinoa tällä vaalikaudella, niin tiesuunnitelma vanhenee ja koko Varkaus–Viinijärvi -tievälin korjaaminen lykkääntyy pitkälle ensi vuosikymmenelle eli 2020-luvulle.
Viinijärvi–Varkaus -osuuden remontti maksaisi valtiolle 35 miljoonaa euroa.