- Hän sanoi, että toivottavasti muut voittaisivat. Minä ihmettelin, mitä faija höpisee, sillä olisi todella kivaa, jos hän voittaisi. Tämä on totta kai iso ilta meidän koko perheelle. Minulla oli reissu tiedossa, mutta peruin sen, koska isäni on ehdolla, Stubb selvitti.
Stubbin suku tunnetaan hyvin jääkiekkopiireissä. Göran Stubb on työskennellyt vuosikymmeniä lajin parissa ja on nykyään NHL:n Euroopan kykyjenetsijätoimiston johtaja. Alexander Stubbin mukaan viime vuoden Sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä ei ole epäselvyyttä.
- Jos sukunimi on Stubb, niin ei ole hirveän vaikeaa arvata, että se on ilman muuta jääkiekko. Ne ovat sellaisia isoja hetkiä pienen pojan elämässä. 1995 oli yksi tällainen hetki, ja katoin sen matsin Belgiassa. 2011 oli toinen hetki, jonka katsoin kotisohvalla ja huusin. Vaimoni voi todistaa, Stubb kertoi.
Kovana urheiluintoilijana tunnetun Stubbin mukaan hän ehtii työnsä lomassa seurata ja tsempata suomalaisurheilijoita maailmalla.
- Minulla on ilo ja kunnia seurata kaikkia meidän urheilijoitamme läheltä, eli ihan tekstiviesteillä. Olipa sitten kyse loistavan kauden ajaneesta Heikki Kovalaisesta, Aino-Kaisa Saarisen tsemppauksista, Matti Heikkisen MM-kullasta, Mikko Ilosen loukkaantumisista tai Jarkko Niemisen taisteluista, niin kyllä tässä tulee koko ajan seurattua. Urheiluintoa riittää, Stubb listasi.
- Toivottavasti tämä urheiluvuosi jatkuu yhtä iloisesti kuin viime viikko, jolloin Jarkko Nieminen voitto uransa toisen ATP-mestaruuden ja Kaisa Mäkäräinen pärjäsi erittäin hyvin. Lisää menestystä, niin saamme ilonhetkiä, Stubb päätti.