Keskustan verkkolehden haastattelema Rusi tahtoo lisäksi valtioneuvoston kansliaan ministerin tehtävän hoitamaan suojelupoliisin valvontaa ja muita sisäiseen turvallisuuteen liittyviä asioita. Tällä Saksan-mallin mukaisella ratkaisulla taattaisiin Rusin mukaan se, ettei poliisi valvo poliisia.

Sisäministerin tehtävä "poliisiministerinä" tuo Rusin mielestä tuulahduksen entisajan itäeurooppalaisesta standardista. Parempi ratkaisu olisi kehittää kansalaisten turvallisuuden ja luottamuksen vahvistamiseen liittyvä sisäministerin tehtävä, hän sanoo.

Rusi selkiyttäisi myös pääministerin asemaa EU-asioiden johtajana ja siirtäisi kehitysapuasiat Eurooppa-ministeriltä ulkoministerille. Ministerien nimikkeet hän laittaisi monelta osin uuteen uskoon: ulkoministeristä tulisi ulko- ja turvallisuusministeri, puolustusministeri olisi puolustus- ja kriisinhallintaministeri, oikeusministeri oikeusvaltio- ja ihmisoikeusministeri, kauppa- ja teollisuusministeri elinkeino- ja innovaatioministeri, ympäristöministeri ilmasto- ja energiaministeri, maa- ja metsätalousministeri maatalous- ja maaseutuministeri.

Lisäksi sosiaaliministereistä Rusi tahtoisi tehdä perhe- ja nuorisoasiain sekä kuluttaja- ja seniorikysymysten ministereitä. Myös opetuksesta ja tieteestä vastaavien ministereiden tehtäviä Rusi ajanmukaistaisi.

Valtiotieteiden tohtori Alpo Rusi lähtee eduskuntaehdokkaaksi keskustan Uudenmaan piirin listoilta. Nykyään hän on ulkoministeriön kiertävänä suurlähettiläänä Balkanilla. Suojelupoliisi epäili häntä perusteettomasti Stasi-vakoilusta.

YLE Uutiset