Puolueiden jäsenmaksun maksavia on enää 300 000, kun parikymmentä vuotta sitten heitä oli yli puoli miljoonaa. Aamulehden tiedustelun mukaan ainoa selvästi kasvava puolue on vihreät noin 2700 maksaneella jäsenellään. Jäsenkato on ollut suurinta vasemmistoliitossa, jolla oli viime vuodenvaihteessa noin 8 000 jäsentä. Sen edeltäjän Skdl:n jäsenkirjoja oli 1960-luvulla parhaimmillaan yli 60 000:lla. Myös SDP:n jäsenkunta on huvennut alle puoleen parissakymmenessä vuodessa: jäseniä on alle 50 000 ja jäsenmaksun on maksanut alle 22 000. Keskusta ilmoittaa jäsenmääräkseen noin 190 000, muttei pysty kertomaan kuinka moni maksaa jäsenmaksunsa. Maksajista ei tiedä myöskään RKP; jäseniä ilmoitetaan olevan noin 33 000. Noin 40 000 kokoomuslaisesta maksun maksaa 32 500. Eduskunnan ulkopuolisista puolueista suurin on kommunistinen puolue. Jäseniä sillä on 3 300, joista 3000 on maksanut maksunsa.