Korkeaojan mukaan järjestelmän tarkoitus ei ole, että tuotantoa siirretään sinne missä maataloustuet ovat korkeat. Tukien tarkoitus on nimenomaan tuotannon säilyttäminen eri puolilla Suomea, hän muistuttaa.
Ministerin mukaan järjestelmään tehdään muutoksia jos sen havaitaan toimineen tarkoitustaan vastaan. Hän sanoo, että tukijärjestelmää tarkkaillaan koko ajan.
YLE Uutiset kertoi torstaina, että eri puolilta Suomea kuljetetaan Lappiin nautoja jopa kolme kertaa parempien tukieurojen takia.
Korkeaoja ei pidä menettelyä tukiaisilla keinotteluna, sillä asetukset ja laki antavat mahdollisuuden tuotannon siirtämiseen. Hänen mukaansa kyseessä on enemmänkin järjestelmän sisältämä lieveilmiö.
Maatalousministeri sanoo myös Suomen pyrkivän siihen, että eläinten kuljetukset pysyvät mahdollisimman lyhyinä. Maan koon takia pitkät kuljetusmatkat ovat kuitenkin vääjäämättömiä. Hän huomauttaa kuitenkin, että eläinten kuljettamiseen käytetty kalusto on Suomessa maailman paras.
Lintonen: Nautojen Lapin-matkat keinottelua Samaa mieltä Korkeaojan kanssa on kansanedustaja Minna Lintonen (sd.), jonka mielestä tukijärjestelmä ei palvele kuluttajaa eikä rehellistä perheviljelijä-tuottajaa. Lintosen mukaan nautojen Lapin-matkat ovat hyvä esimerkki siitä, miten veronmaksaja laitetaan maksumieheksi keinottelemalla pohjoisen korkeilla maataloustuilla. Hän on kuitenkin hyvillään päätöksestä julkistaa EU:n maataloustukia, jos ne johtavat tällaisten sylttytehtaiden paljastumiseen. Myös maa- ja metsätaloustuottajain keskusjärjestö pitää kuljetuksia tukijärjestelmän perusteiden vataisena. MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborg korostaa kuitenkin, etteivät kuljetukset ole lainvastaisia. YLE Uutiset