Varapuheenjohtaja Mari Kiviniemi muistuttaa keskustan verkkolehti Apilassa, että asiantuntijat ovat kiitelleet pääministeri Matti Vanhasen hallituksen EU-puheenjohtajuuskautta.

Kiviniemen mukaan SDP:n kannattaisi ennemmin olla huolissaan siitä, että heillä on puolueessaan ainakin kolme erilaista Nato-linjaa. Kiviniemen mielestä SDP jatkaa samaa varjonyrkkeilyä, joka alkoi ennen joulua julkistetusta Vihriälän globalisaatioraportista - eli kritisoi ja vastustaa sellaista, jota ei ole olemassa.

Varapuheenjohtaja Antti Rantakangas puolestaan huomauttaa, että keskustan EU-politiikka perustuu asiapohjaiseen linjaan, kun taas SDP:n linja perustuu ideologiseen päämäärään.

Rantakankaan mukaan Vanhasen hallitus onnistui Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella saattamaan päätökseen tärkeitä hankkeita, kuten esimerkiksi palveludirektiivi, kemikaaliasetus sekä EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelma.

SDP: Keskustalla kaksi EU-linjaa

Helsingin Sanomat kirjoitti torstaina, että SDP pelkää keskustan poikkeavan jatkossa hallituksen EU-linjasta.

SDP:n puoluepoliittinen Suomen EU-puheenjohtajuuskauden tilinpäätös pitää keskustan EU-linjaa kaksijakoisena.

Kansanedustaja Kimmo Kiljusen johdolla valmistellun tilinpäätöksen mukaan keskustan sisällä on jako Eurooppa-suuntautuneiden ja kansallisesti sisäänpäin kääntyneiden välillä. Paperin mukaan kyseessä on vakava ongelma.

Lehden haastattelema Kiljunen sanoo, että odotettavissa voi olla vahva poliittinen jännite, jos puolueet ovat hallitusyhteistyössä jatkossakin.