- Varuskuntien lakkauttaminen säästökeinona on kuljettu loppuun, Kääriäinen sanoo. Hän muistuttaa asevelvollisten määrän kasvavan 2010-luvun puoliväliin saakka.

- Varuskuntien lakkauttaminen merkitsisi vain asevelvollisten siirtämistä uusiin koulutuspaikkoihin ja investoimista sinne, Kääriäinen arvioi.

Puolustusministeri Kääriäinen toivoo vuoden 2008 turvallisuuspoliittisen selonteon laatijoiden ottavan selonteon pohjaksi nykyisen joukko-osastorakenteen.

Vuoden 2004 selonteon perusteella on lakkautettu muun muassa Savon Prikaati, Kotkan rannikkoalue ja Helsingin Ilmatorjuntarykmentti. Lisäksi on yhdistetty mm. varikkoja ja varastoalueita.

Kääriäinen ei halua ottaa kantaa siihen, mitä varuskuntia oli vielä kaavailtu lakkautettaviksi. Puolustusselonteon hyväksymisen yhteydessä arvioitiin, että säästöjen vuoksi jouduttaisiin lakkauttamaan yhteensä neljä varuskuntaa. Eduskuntapuheissa on pelätty muun muassa Keuruun pioneerirykmentin lopettamista.