EU:n ulkoministerit käsittelevät asiaa Suomen johdolla ensi maanantaina. Komissio esittää Turkin neuvottelujen keskeyttämistä joiltakin osin vastatoimena sille, että Turkki ei ole suostunut avaamaan satamiaan ja lentokenttiään kyproslaisille.
EU-maat ovat erimielisiä siitä, onko komission esitys sopiva. Kypros pitää sitä liian lepsuna, Britannia taas liian ankarana. Vanhasen mielestä esitys on hyvä pohja päätöksenteolle.
Suomi haluaa, että Turkkiin kohdistettavista toimista päätetään ensi maanantain ulkoministerikokouksessa. Vanhasen mukaan hän ei aio tuoda asiaa EU:n huippukokoukseen, joka pidetään ensi viikon loppupuolella.
Kreikka kannattaa puolentoista vuoden määräajan asettamista Turkille satamien avaamiseksi. Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan varoitti EU:ta työntämästä Turkkia kokonaan pois jäsenyysneuvotteluista.
Turkki lupasi viime vuonna avata satamansa ja lentokenttänsä kaikille EU-maille, joihin kuuluu myös Kypros. Asia oli Turkin jäsenyysneuvottelujen aloittamisen ehto. Turkki ei kuitenkaan ole suostunut avaamaan satamiaan ja kenttiään Kyprokselle. Turkki vaatii, että Kyproksen turkkilaisen pohjoisosan taloussaarto on ensin poistettava.
Kypros on uhannut estää Turkin jäsenyysneuvottelut kokonaan, jos Turkki ei taivu.