Anttila sanoi TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa, että naisten ja miesten palkkaerot ratkeavat vasta, kun palkat määritellään työn vaativuuden mukaan.

- Tupopöydässä pitää rakentaa malleja, joissa samasta työstä maksetaan samaa palkkaa. Siellä on pitkään ollut ns. tasa-arvoerä. Se ei ole kuitenkaan toiminut, koska monilla aloilla se on jaettu kaikkien matalapalkkaisten kesken eikä sitä ole kohdennettu naisille, Anttila sanoi.

Kokoomus teki tällä viikolla välikysymyksen naisten asemasta työelämässä. Koko opposition tukema välikysymys kaatui äänin 100 - 78.

Anttila sanoi Lauantaiseurassa myös, että nykyinen hallituksen hallitusohjelmassa tasa-arvoasiat ovat kuitenkin mittavasti mukana ja töitä asian eteen tehdään koko ajan.

Anttila uskoo, että maaliskuun eduskuntavaalista tulee tiukka. Hän ei kerro priorisoivansa sen enempää kokoomusta kuin SDP:täkään keskustan hallituskumppanina, kunhan vaalin tulos näkyy politiikassa.

Tulevasta ministerijaosta Anttila sanoi, että keskustan olisi pitkästä aikaa syytä saada itselleen opetusministerin salkku. Itse hän ei opetusministerin paikkaa silti havittele.

YLE24