Kristillisdemokraattien aloitteesta tehty ja koko opposition tukema välikysymys kaatui äänin 94-73.
Neljä keskustan kansanedustajaa äänesti opposition mukana hallitusta vastaan. He olivat Kyösti Karjula, Inkeri Kerola, Terhi Peltokorpi ja Tapani Tölli.
Välikysymys oli syksyn kolmas, edellisen kerran oppositio kyseli lapsiperheiden aseman perään.
Oppositio vaati, että hallitus nostaisi alkoholiveroa jo vuodenvaihteessa. Sosiaalidemokraatit ja keskusta ovat valmiita korotukseen, mutta vasta vaalien jälkeen.
Hallitus alensi alkoholiveroa toissa vuoden keväällä keskimäärin kolmanneksen. Eniten laskettiin väkevien viinojen verotusta.