Afganistanin suomalaisrauhanturvaajat ovat laatimassaan muistiossa arvostelleet kovin sanoin varusteidensa tasoa.

Upseeriliiton mukaan tehtävät Afganistanissa ovat muuttuneet oleellisesti sen jälkeen kun ensimmäiset suomalaisrauhanturvaajat maahan lähtivät. Afganistanissa sekä Libanonissa rauhanturvaajien varusteet ovat kunnossa, puolustusvoimista vakuutetaan.

Rauhanturvaajien muistion mukaan puolustusvoimat ei ole jakanut kunnollisia varusteliivejä, joita on jälkeenpäin jouduttu ostamaan jopa itse. Puutteita sanotaan olevan myös ajoneuvoissa ja viestintävälineissä. Varusteiden taso koetaan muistiossa muiden maiden joukkoja heikommaksi.

Varusteet puhuttivat myös eduskunnassa Rauhanturvaajien huoli varusteista puhutti perjantaina myös eduskunnassa. - Meidän, siis Suomen valtion on huolehdittava siitä, että meidän sotilaillamme on kaikki ne varusteet jotka tehtävän suorittaminen edellyttää, kokoomuksen Ben Zyskowicz sanoi eduskunnassa. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen oli kuitenkin puolustuskannalla. - Ei pääesikunta eikä myöskään ministeriö ole saanut kentältä mitään puutelistoja, joita ei olisi täytetty. Jokainen puutelista on täytetty ja tuo on aivan oikea vaatimus että varusteiden pitää olla kunnossa, Kääriäinen sanoi. Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen johtaja Vesa Kangasmäki myös toistaa puolustusministeri Kääriäisen torstaisen lupauksen, ettei varusteiden hankinta ole rahasta kiinni. Sopivat varusteliivit Afganistanin oloihin valmistuvat marraskuun lopussa. Rauhanturvaajille varusteliivit saapuvat viimeistään joulukuussa. YLEn TV-uutiset