Maaseudun Tulevaisuuden haastattelema Vanhanen arvioi tämän olevan mahdollista, kun puusta ja ruokohelvestä valmistettavan bioetanolin tuotantotekniikka on ratkaistu.
Pääministeri uskoo uusien tuotantomenetelmien olevan valmiina vuoteen 2010 mennessä.
- Pelkään, että nykyisellä ohraetanolilla 5 - 6 prosentin pitoisuus on maksimi. Tähän ei pidä jäädä, vaan öljy pitää pystyä korvaamaan kokonaan, Vanhanen sanoo.
Liikenteen biopolttoaineiden jakelun määrääminen pakolliseksi sai tiistaina eduskunnassa hyvin myönteisen vastaanoton. Ehdotetun lain mukaan jakelufirman on toimitettava kuluttajille biopolttoainetta vuoden 2008 alusta lähtien.
Aluksi biopolttoaineen määrän on oltava vähintään kaksi prosenttia polttoaineiden energiasisällöstä, vuoden 2009 alusta lähtien neljä prosenttia.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on ennakoinut, että seuraava hallitus saattaisi helpottaa biopolttoaineiden valmisteveroa.