Tuusulan käräjäoikeus on tuominnut VR:N kaksi työntekijää sakkoihin kuolemantuottamuksesta. Tapaus liittyy tammikuussa 2005 Keravan Ahjossa sattuneeseen tasoristeysturmaan, jossa kuoli 13-vuotias junan töytäisemäksi joutunut tyttö. Risteyksen puomit ja valo-ohjaus olivat pois päältä.
SUOMI JA VENÄJÄ aikovat kehittää rikostentorjuntayhteistyötä ministeritasolla. Sisäministeri Kari Rajamäen ja venäläisedustajien tapaamisessa oli esillä mm. ihmiskaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta. Ministeri Rajamäen mukaan yhteistyö edellyttää viranomaisten tiedonvaihdon parantamista ja säännöllistä raportointia.
INKOON - SIUNTION VIHREÄT RY pyytää oikeuskansleria tutkimaan toimiko ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.) lain mukaisesti hylätessään valtion lisärahoituksen Kopparnäsin virkistysalueelta. RKP:n puheenjohtajana toimineen Enestamin päätöksen takia Uudenmaan virkistysalueyhdistys joutui myymään tontteja, jotka Vihreiden mukaan päätyivät ilman kilpailutusta RKP:a lähellä oleville henkilöille.
SOPEUTUMISELÄKETTÄ saavien kansanedustajien nimet ovat julkisia. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Valtiokonttori on salannut nimet lainvastaisesti. Tiedot eläkkeiden suuruudesta eivät kuitenkaan ole julkisia. Sopeutumiseläkkeellä voidaan korvata kansanedustajille heidän tulojensa aleneminen edustajakauden jälkeen.
PALKANSAAJIEN TUTKIMUSLAITOKSEN johtajaksi on nimitetty tänään valtiotieteen tohtori Jaakko Kiander. Virka on kolmevuotinen. Palkansaajien tutkimuslaitos on vuonna 1971 perustettu itsenäinen kansantalouden asiantuntijayksikkö. Se tekee taloustieteellistä tutkimusta ja laatii suhdanne-ennusteita.
LAPISSA tehtiin viime yönä syksyn pakkasennätykset. Ilmatieteenlaitos mittasi Kittilän Pokassa 18,2 astetta pakkasta. Ylitornion Meltosjärvellä elohopea laski kuuteentoista miinusasteeseen. Yli viidentoista asteen pakkaslukemia kirjattiin myös Muoniossa, Rovaniemellä ja Utsjoella. Viime yö ei ollut kuitenkaan ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kylmä.
Kosovon Suomalaisen Kriisinhallintajoukon Camp Villen sairaalassa tehdyssä inventaariossa on todettu kadonneen 29 morfiiniampullia. Ensimmäiset havainnot katoamisista tehtiin jo elokuussa. Kyseessä on mahdollinen huumausainerikos, joten Puolustusvoimat on pyytänyt tutkintaa varten virka-apua poliisilta.
KITEELLÄ sijaitsevalla Hexion Specialty Chemicals Oy:n kemikaalitehtaan reaktorin ylikuumeneminen on saatu hallintaan. Aamulla syntynyt vaaratilanne johtui reaktorin sisäisestä tulipalosta. Paikalle hälytettiin Kiteen, Tohmajärven, Kesälahden ja Rääkkylän pelastuslaitokset. Palokunta onnistui laskemaan reaktorin lämpöä typen avulla.