YT-LAIN uudistusesityksen käsittely on siirtynyt ensi viikkoon. Esitys jäi jälleen torstaina pöydälle hallituksessa, kun kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) pyysi asiakirjat itselleen. Keskusta ja RKP vastustavat ehdotusta, jonka mukaan yhteistoimintalaki koskisi jatkossa myös alle 30 hengen yrityksiä.
Poliisi tutkii laajaa lasten SEKSUAALISTA HYVÄKSIKÄYTTÖTAPAUSTA Pietarsaaressa. Tutkinnassa olevia uhreja on tässä vaiheessa vajaat 10 ja he ovat kaikki alaikäisiä poikia. Poliisin mukaan tapauksia voi ilmetä tutkinnan edetessä lisää. Epäilyt kohdistuvat keski-ikäiseen mieshenkilöön.
Ensimmäiset SUOMALAISET RAUHANTURVAAJAT ovat lähteneet aamulla kohti Libanonia. Libanoniin matkustaa nyt 53 suomalaissotilasta. Pääjoukko lähtee matkaan tämän kuun viimeisenä päivänä. Libanoniin lähtee Suomesta noin 250 sotilasta raivaus- ja rakennustehtäviin. Mandaatti kestää ensi vuoden loppuun asti. SUOMEN VÄKILUKU oli Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan syyskuun lopussa 5 272 770. Luku kasvoi tammi-syyskuussa 17 200 henkilöllä, mikä on 2 400 enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuosi sitten. Syntyneitä oli 9 150 enemmän kuin kuolleita, kun edellisvuonna syntyneiden ja kuolleiden ero oli 7 800. TIELIIKENNEONNETTOMUUKSISSA kuolleiden määrä on viime kuussa kasvanut viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Onnettomuuksissa kuoli 39 ja loukkaantui 871 ihmistä. Kuolleita oli yhdeksän enemmän ja loukkaantuneita 20 enemmän kuin viime vuoden syyskuussa, kertoo Tilastokeskus. ESPOON POLIISI etsii yhä Otaniemestä kesällä löytyneen räjähdysainekassin omistajaa. Poliisi ei kerro, onko dna- ja sormenjälkinäytteistä saatu lisätietoa kassin omistajasta. Opiskelija-asuntolan katolta löytyneessä kassissa oli neljä kiloa räjähdettä. Vain joka kymmenes suomalainen kannattaa sähköntuonnin lisäämistä Venäjältä. Tämä käy ilmi Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämästä kyselystä. Yhdeksän prosenttia vastanneista lisäisi sähköntuontia Venäjältä, 27 prosenttia sen sijaan vähentäisi tuontia Venäjältä. 60 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Venäjältä tuodaan tällä hetkellä sopivasti sähköä. SISÄMINISTERI Kari Rajamäki on matkustanut viralliselle vierailulle Moskovaan. Hän tapaa perjantaina väestönsuojelu- ja hätätilaministeri Sergei K. Shoigun. Ministerit puivat mm. metsäpalojen sammuttamisen yhteistyönäkymiä.