Pääministeri MATTI VANHANEN (kesk.) antaa täyden tukensa kulttuuriministeri Tanja Saarelalle. Hän kirjoittaa nettisivuillaan, että Saarela selvitti oman osuutensa miehensä haastattelusta nousseessa kohussa tyylikkäästi. Vanhasen mukaan ei ole helppoa käsitellä julkisesti puolisonsa lausuntoja. Vanhanen toteaa Olli Saarelan Image-lehdelle antamasta haastattelusta, ettei sen sananvalintoja voi puolustella.

NORDEAN pankkikorttijärjestelmää vaivannut häiriö on saatu korjatttua. Vika kesti päivällä kolmisen tuntia. Kortit toimivat nyt normaalisti, Nordeasta kerrotaan.

SDP:N varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen pitää kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jyri Häkämiehen Lippos-kritiikkiä osana puolueen vaalipeliä. Häkämies syyttää Suomen Kuvalehdessä puhemies Paavo Lipposta (sd.) lokakampanjoinnista. Viitasen mukaan Häkämies tähtää siihen, että Lipposen kannanotot leimattaisiin tästä eteenpäin vain vaalipuheiksi.

Pankkien tekemät RAHANPESUILMOITUKSET ovat lisääntyneet, kertoo sanomalehti Kaleva. Ilmoitusten määrä nousi kolmanneksen viime vuoden alkupuoliskoon verrattuna. KRP sai pankeilta ilmoituksen lähes 270 tapauksesta. Pankit kysyvät yhä useammin asiakkailtaan rahojen alkuperää.

PÄÄKAUPUNKISEUDUN nuoriso on vähentänyt RYYPPÄÄMISTÄ, kertoo Helsingin Sanomien verkkoliite. Stakesin mukaan 17 prosenttia peruskoulun 8. - 9.-luokkalaisista juo itsensä humalaan kerran kuukaudessa; kuusi vuotta sitten määrä oli 26 prosenttia. HS:n haastatteleman Stakesin erikoistutkijan mukaan päihteettömyydestä on tulossa trendi nuorten keskuudessa.

EU:n OIKEUSMINISTERIT eivät päässeet perjantaisessa kokouksessaan sopimukseen vankien palauttamisesta. Oikeusmininisteri Leena Luhtasen johtamassa kokouksessa ei päästy yksimielisyyteen ehdotuksesta, jonka mukaan vangin kansallisuus- tai asuinvaltio olisi velvollinen ottamaan vangin vastaan, kun tuomion antanut valtio katsoisi siirron edistävän sopeutumista.