Lontoossa torstaina tavanneet pääministerit olivat keskenään samaa mieltä siitä, ettei EU:n laajentumiseen saisi tulla taukoa ja että jäsenehdokkaita tulisi kohdella oikeudenmukaisesti.

EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso on ehdottanut EU:n laajentumiseen taukoa siihen asti, kunnes unioni pääsee sopuun perustuslaistaan.

Vanhanen ja Blair keskustelivat Blairin virka-asunnossa aamupäivällä EU:n nykytilanteesta ja kahden viikon kuluttua järjestettävästä Lahden epävirallisesta huippukokouksesta.

Blair myös kiitteli Suomea tärkeästä työstä Afganistanin rauhanturvaoperaatiossa ja muissa Naton johtamissa operaatioissa. Hän piti kiinni siitä, että Afganistanin-operaation on jatkuttava, vaikka sodan humanitaariset seuraukset ovat vakavat.