Taloustutkimuksen Radiouutisille tekemässä mittauksessa Vanhasta kannatti 32 prosenttia vastanneista.
SDP:n Eero Heinäluoman kannatusluku oli 8 prosenttia ja Kokoomuksen Jyrki Kataisen 4 prosenttia.
Vanhasen jälkeen toiseksi suosituin pääministerinimi oli 20 prosentin kannatuksella Sauli Niinistö. Niinistö voitti myös kokoomuslaisten vastaajien keskuudessa selvästi Kataisen. Prosenttiluvut Niinistön eduksi olivat 63 - 13.
Kyselyssä pääministeriksi tarjottiin kaikkiaan kuutta nimeä. Paavo Lipposen kannatukseksi tuli 6 ja Anneli Jäätteenmäen 3 prosenttia.
Taloustutkimus haastatteli elokuun lopulla puhelimitse noin tuhatta henkilöä. Yli neljäsosa jätti kantansa ilmoittamatta tai vastasi, ettei kannata ketään esitetyistä ehdokkaista. Mittauksen kokonaistuloksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikkö kumpaankin suuntaan.